Olen taas tekemässa sukkia, joista toinen valmistui juuri äsken. Laitan niistä kuvan sitten kun saan toisenkin valmiiksi. Nyt taidan pitää muutaman tunnin ainakin taukoa neulomisesta.

Olen kahden kuukauden sisällä tehnyt noin 20 vihkoon slami kysymykset. En mitenkään jaksa niihin kaikkiin koristella kunnolla kansia. Voipi olla että osaan liimaan ainoastaan taustapaperiksi lahjapaperia ja sitten kontaktoin. Laitan ne sitten eri kautta eteenpäin kun en ilkeä omille swappareilleni lähettää noin huonosti "koristeltuja" vihkosia. Itsekin toivon saavani koristeltuja slameja, eikä se koske pelkkää lahjapaperilla päällystämistä. Onneksi on myös swappareita joille kelpaa "huonompikin" posti.

Kävin eilen asunnolla pakkailemassa kuoria ja osallistuin samalla kaikkiin yllärikuoriin joita minulla on. Nopeasti siinä aika kuluu. Aina ei huvittaisi kuoriapakata, jolloin postit vaan lojuu, mutta nyt onneksi oli taas fiilistä. Harmi vaan kun helpostikuoret maksaa niin paljon, on taas noussut joku aika sitten niidenkin hinta. En kuitenkaan noista kuorista tingi, ellen sitten ole täysin p.a. jolloin on vähän pakko.