Tässä lähi päivänä oli kahden kisun 8 vuotis synttärit, eli ovat nytten senioreita. Onneksi olkoon karvapalloille :) .  Musta pikkusintti täyttää vasta kesällä kolme vuotta. Huhtikuussa olisi tarkoitus viedä nuorin kissa leikattavaksi ja rokotukseen. Musta kisu on nyt vanhempieni luona hoidossa kun äiti halusi joka kissan vuorollaan sinne hoitoon. Kaksi vanhempaa kissaa ovat jo olleet siellä hoidossa. Yritän pitää punavalkeaa kisua nyt päivisin hereillä ettei se taas mekkaloisi pitkin yötä. Tänäänkin heräsin vasta vaille neljän kun yöllä piti heräillä vähän väliä. Tässäpä karvavarpaiden kuvat.

Tämän seniorin toinen silmä on vihreä ja toinen sininen. Kuva otettu entisen asunnon saunassa.

Hän on se moliseva ja häiriköivä seniori.

Tässäpä nuorin herra. Kuvasta on jo kasvanut suuremmaksi. Tämä herra on nyt vuorostaan siellä vanhempieni luona. Perheellämme on vielä lisäksi kissa ja koira, tässäpä heidän kuvansa.

Tämä herra on senioreitanikin vanhempi.

Tämä neiti on iän myötä saanut valkoista karvaa. Pentuna sillä oli vain rinnassa valkoista. On jo hieman mummo tämä hauva.