Tässäpä näitä ostoksiani. Ostin enemmänkin vaatteita, mutta tässä osa niistä. Kaikki vaatteet oli kontissa puoleen hintaan ja kaikki ostokseni tulivat maksamaan siellä 16 euroa (mukaan lukien ne joiden kuvia en tähän laita).

Tässäpä pari hametta. Hameita ostin enemmänkin, sekä paitoja, mekon ja kahdet punaiset sukkahousut.

 

Siskolle ostin tämän valkoisen tähtipaidan, itselleni olisi aivan liian pieni. Tähdet ei kunnolla vaan nyt näy.

Videoita oli 5 kpl eurolla.

Tämän seepralaukun oikea hinta olisi ollut 2 euroa ja eurolla siis tämän sain.

Tässä ostoksia Tiimarista ja Suomalaisesta kirjakaupasta ja postista. mm. kyniä, värikästä paperia, vihkoja, 3d kuvia, kirjepaperia, kyniä, helpostikuoria  jmv.

 

Tämän ostin joskus aikaisemmin kontissa käydessä.

 

Join toissailtana vain 4 siideriä ja vieläkin väsyttää. En ole vielä jaksanut purkaa kaikkia laukkujakaan kun tulin eilen kotikotoa. Kissa ei ole naukunut niin paljoa kuin yleensä, liekö johtuu kuumuudesta. Tänään sain kuoren uudelta swappariltani :). Voisi joku päivä pakata kuoria mutta tänään en välttämättä jaksa.