Nytpä kirjoitan uudella yrityksellä tänne kun sen entisen postauksen vahingossa pyyhin pois.

Ostoksia Tiimarista (lisäksi ostin sieltä punaisen mustekynän joka osoittautui kotona huonommaksi kuin Tiimarissa kokeillessa, sekä kontaktimuovia ja merkki liimapuikon joka maksoi yli 2 euroa).



Tällainen koristetarra-arkki.



Vihkoja. Maksoivat 0.99 euroa paitis My little pony vihko maksoi 0.75 e kun oli poistomyynnissä ja sen kansi on hieman kurtulla.

Eräänä päivänä söin seuraavia. Eli yksinkertaisesti vain sipuliperunakinkkusuikale sekoitusta ja ananasrahkaa johon laitoin vaniljalla maustettua rahkaa, vispautuvaa vaniljajuttua (en tarkalleen muista mitä) sekä ananasmurskaa ja se oli tosi hyvää.





Hieman törkyä näkyy tuolla taustalla, mutta olin laiska kun en jaksanut kaikkea törkyä pois kuvasta ottaa.

Eilen herätessäni kissa oli tiputellut swappikuoria lattialle ja ne noukittuani ylös huomasin että kissa on oksentanut sohvalle ja vieläpä sohvatyynyn väliin. Paljastui kuka kissoista oli oksentanut kun sillä oli jalassakin oksennusta. Heti herättyä piti sitten ruveta siivoilemaan niitä. Miksihän kissat valitsee aina oksennuspaikaksi jonkin esim. maton tai huonekalun tai jonkin tavaran...