Tällaista söin muutama päivä sitten. Maistui paremmalta kuin miltä näyttää, eli siis lämpimiä leipiä. Täytteenä oli mm. fetajuustoa, mozzarellajuustoa, paprikaa, sieniä, oliiveja, chilitonnikalaa ja juustoraastetta.

Olen taas ollut tekemässä kansiota, esim. äidille kansiota jossa on kevyitä ruokaohjeita ja painonhallinta jmv vinkkkejä, tulee nimittäin varmaan ne tarpeeseen. Tarkoitus olisi että saisin sen joksikin jouluksi valmiiksi. Aloin tehdä sitä koneella, niin pitää väriä joskus ostaa tulostimeen. Olen tehnyt myös omaa kauneudenhoito/siivous kansiotakin. Oma juomaohje kansiokin on kesken mutta sitä en nyt lähiaikoina ole tehnyt. Teen näitä juttuja vain aina sen mukaan mikä milloinkin eniten kiinnostaa.

Swappailusta olen pitänyt pientä taukoa nyt, kun helpostikuoret oli jatkuvasti lopussa ja oli kertynyt kaksi muovikassillista sellaista postia jota omat swapparini eivät huoli ja niistä pääsin viimeinkin eroon swapparit foorumin kautta. Niihin meni melkein paketillinen A4-kokoisia helpostikuoria kun halusin niistä nopeasti päästä eroon viimeinkin.  Nyt tällä hetkellä minulle ei ole yhtä ainoatakaan ei toivottua postia ja jos sellaisia alkaa taas paljon tulemaan niin laitan varmaan takaisin lähettäjälle, kun ei siinä ole järkeä että minulle lähetetään "huonompaa" postia samalla kun itse toivoovat parempaa postia (ei tietenkään kaikki). Olenkin siis tiukentanut kriteereitäni niin nipottavalle kuin se tuntuukin. Välistä mietinkin että alkaako mennä älyttömyyksiin nuo minun kriteerini ja yleensäkin swappareitten kriteerit, mutta muuten en saa postia eteen päin. Kriteereistäni huolimatta toivon swappareilleni swappailuiloa.
Kuitenkin, olen aikeissa kohta lopettaa tuon taukoni, olen jo muutaman kuoren pakannut lähtövalmiiksi mutta loput saan pakattua vasta sitten kun saan lisää postia. Kirjeitäkin on nyt ehtinyt paljon kirjoitella. Palautettavia swappeja on TAAS kertynyt yli 20 kpl ja mietinkin että milloinkahan on varaa ostaa niihin postimerkit. Nekin ovat lojuneet jo pitkään hyllylläni.