Nytpä on vanhemmat käyneet kahvilla ja ensimmäistä kertaa tuli syötyä mutakakkua, oli hyvää vaikkakin tahmeaa, tarttui kiinni joka paikkaan, pala on vielä jääkaapissakin. Täytin tänään siis (tai jo viime yönä) 28 vuotta. 10 vuotta on kulunut ihan ahdistavan nopeasti, mitään ikäkriisiä minulla ei kuitenkaan vielä onneksi ole, ei siitäkään huolimatta että olen yhä sinkku. Varsinaiset juhlat pidän sitten ensi kuussa. Kutsun hieman ihmisiä juopottelemaan ja herkuttelemaan luokseni.